Uusi ilme ja mahdollisuus blogiyhteistyöhön | Lautapelihelvetti

Uusi ilme ja mahdollisuus blogiyhteistyöhön

Lautapelihelvetti facelift ja blogiyhteistyö

Lautapelihelvetti on uudistunut. (Kuva: Brigitte Tohm)

Uusi, uljas Lautapelihelvetti

Hitto. Tässähän on kulunut jo liki puolitoista vuotta siitä kun Lautapelihelvetti julkaisi ensimmäisen kirjoituksensa. On tullut aika kääriä hihat ja osoittaa hieman rakkautta.

Lautapelihelvetti oli aluksi vain yksi sivujuonne lukuisten kokeiluprojektieni sarjassa, eikä sen tulevaisuus ollut mitenkään kiveen hakattu. Mutta kuinkas kävikään. Ennakko-odotuksista poiketen sen toiminta ja lukijakuntakin on aikain saatossa vakiintunut, ajoittain jopa laajentunut.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, poimin käyttööni vain niin sanotusti ”vähiten huonon” valmisteeman ja aloin kirjoittamaan. Silloinen ulkoasu sai kelvata toistaiseksi. Bloggailu oli vain saatava vikkelästi käyntiin, jotta homma ei tyssää heti toiseen artikkeliin. Viimeaikoina olen kokenut polttavaa tarvetta uudistua, kun kerran sisältöäkin on vähitellen kertynyt jo ihan blogin verran.

 

Blogista brändiksi

Vaikka julkaisutahti ei tupeeta hukkaa, on Lautapelihelvetti onnistunut erottautumaan lyhyen historiansa aikana alan muusta kentästä ja selkeästi vakiinnuttanut jalansijansa suomalaisessa lautapelikulttuurissa. Tai sen reunalla, saattaisi joku vääräleuka letkauttaa.

Jonkinasteista suosiotakin blogi on onnistunut kerryttämään, mikäli kävijämääriä on uskominen. Vaikka niillä ei vielä alan konkareita kutitellakaan, on se merkittävästi enemmän kuin alkuun osasin odottaa. Etenkään, kun täällä ei varsinaisesti mukailla kenenkään lukutottumuksia. Eikä juuri kerrota uutisiakaan. Eikä aina asiaakaan.

Suosio hämmentää

Ajatukseni on alusta asti ollut kirjoittaa omin sanoin itseäni kiinnostavista peleistä siten, kuin itse haluaisin kuulla peleistä kerrottavan. Raakadatan sijasta fiiliksiä, siis. Yllättäen palaute onkin ollut erittäin positiivista, vaikka olen uskaltautunut joskus vähän kokeellisempaakin sisältöä julkaisemaan. Kiitos tästä kaikesta kuuluu teille, rakkaat lukijani. Kyllä, juuri sinulle.

Ja vissiin Lautapelihelvettiäkin pidetään nykyään jo ihan varteenotettavana mediana, sillä jokunen virallisempikin yhteydenotto on tullut. Useimmat jututkin leviävät nykyään jo omaa Facebook-sivua pidemmälle. Erityiskiitos alan veteraanille Lautapeliopas.fi:lle artikkeleiden aktiivisesta jakamisesta omissa verkostoissaan.

Voinee siis hyvillä mielin todeta, että Lautapelihelvetistä on kehittynyt vähitellen ihan oikea brändi. Siis jotakin sellaista, jonka nimen kuullessaan voi luottaa saavansa tietynlaisia kokemuksia.

Siinä kohden on suotavaa alkaa vähitellen näyttämään edes hitusen ammattimaisemmalta.

 

Kasvojenkohotus

Yllämainittuja näkökulmia pohdiskeltuani päätin, että nyt on saatava tekemiseen aiempaa munakkaampaa otetta. Jotakin omannäköistä, ei mitään einespaketoitua valmistauhkaa. Samalla pyrin parantamaan myös koko sivuston käytettävyyttä, mikä ei sekään ollut kovin kaksisella tolalla vanhassa blogissa.

Ulkoasua uusiessani pyrin kuitenkin säilyttämään vanhan blogiteeman rakenteen, jotta käyttökokemus ei takkuaisi muutosten vuoksi. Siltikin tehtävää riitti runsaasti myös koodin puolella, jotta pääsin haluamaani lopputulokseen. Ja viilailtavaa löytyy varmasti jatkossakin, mutta nyt ollaan jo aika hyvällä mallilla.

Tumma ilme luo hillittyä ryhtiä

Ensimmäisenä kävijä huomaa sivuston tummanpuhuvan ilmeen. Artikkeliosiot jätin taustaltaan vaaleiksi, jotta lukeminen sujuu edelleen vaivattomasti. Lukemiseen keskittyminen saattaa jopa parantua katseen pysyessä nyt rajatulla alueella.

Koetin selkiyttää myös oikean reunan palstoja entiseen verrattuna. Samoin sisältö- ja arkistosivuja on viilailtu, sillä niiden käytettävyydessä ei ollut kehumista. Korjasin samalla myös iOS-laitteiden kirjasinongelman, jotta lukukokemus paranee niilläkin.

 

Blogiyhteistyö

Blogiyhteistyö on yrityksille kannattava tapa lisätä tuotteen näkyvyyttä.

Blogiyhteistyö-osio yrityksille ja bloggareille

Olet saattanut joskus ihmetellä kun ei Lautapelihelvetissä ei ole koskaan törmännyt AdWords-mainontaan tai muuhun affiliate-töhkään? Ilmaisvoimin pyöritettävällä blogilla on kyllä kohtuulliset paineet hankkia jostakin pientä rahaliikennettä kuluja ja työaikaa kattamaan, mutta en ole halunnut tänne mitään random-paskaa sotkemaan lukukokemusta. Sen verran tyylitajua sentään minullakin.

Nyt uudistusten myötä on kuitenkin saavutettu piste, jolloin on syytä harkita myös satunnaisten markkinointimahdollisuuksien tarjoamista yrityksille.

Vain linjan mukaista markkinointimateriaalia

Mutta vaikka paineita on, pidempään blogia seuranneet tietänevät, ettei täällä ole tapana mennä aidan matalimmasta kohdasta. Sillä helpoin tapahan olisi, että jokaisen tekstin joukkoon upoteltaisiin sinne tänne jotain randomeita, algoritmien valitsemia mainoksia koirien peräpuikoista rakkaussormuksiin. Ei.

Mikäli Lautapelihelvetissä näkyy mainoksia, ne on tarkistettu ja todettu sopivan blogin henkeen jollain tavoin.

Virallista markkinointiyhteistyötä

Sivustolle onkin nyt lisätty uusi sivu, Blogiyhteistyö. Pelisuunnittelijoille siellä kerrotaan mahdollisuuksista nostaa töitään esille suomalaisten tietoisuuteen. Kaupat, julkaisijat ja muut yritykset voivat sitten ihan rehdisti ostaa mainostilaa tahi sopivia tuotelinkkejä.

Vaikka minä en tästä mitään autuaaksi tekevää rikastumisväylää usko syntyvän, haluan silti tarjota tällaiseenkin yhteistyöhön mahdollisuuden. Ihan jo ammatillisesta kiinnostuksesta johtuen. Kaikki markkinointi toteutetaan ammattimaisesti eikä tämä tule lisäämään sivustolle ärsyttäviä piilolinkkejä tai popuppeja, no worries. Se on myös mainostajan etu.

 

Ensimmäinen yhteistyöartikkeli

Ennakkoon arvosteltu 1918-peli Suomen kansalaissodasta tarttui ennakkoluulottomasti tilaisuuteen. Sovimme pelin suunnittelijan kanssa jutun kirjoittamisesta ja sain vapaat kädet työstää siitä maukkaan ensiarvion. Artikkeli siivittää pelin rahoitusta Mesenaatti-palvelussa edelleen. Kirjoitus on merkitty -kuvakkeella, jotta se on helppo tunnistaa yhteistyöartikkeliksi.

Teksti herätti myös keskustelua, mikä on omiaan parantamaan tuotteen näkyvyyttä.

 

Vieraskynät ja muuta mukavaa

Blogiyhteistyö-sivulla on lyhyesti huomioitu myös bloggareiden kanssa toteutettavat yhteistyökuviot, joihin lähden mielelläni mukaan aina aikataulujen niin salliessa. Vieraskirjoituksetkin kiinnostelevat kovasti puolin ja toisin, mutta sen verran kortilla ovat kirjoitushetkeni, että tarjoan tilaisuutta ensin Lautapelihelvetin halukkaille vieraskynäilijöille. Mikäli kutkuttelee, ei muuta kuin yhteyttä ottamaan!

 

KIEHTOVA MAINOS

Osallistu! Kommentoi! Vastaa! Rakasta!

avatar

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  Tilaa  
Haluan ilmoitukset