Kingdom Death: Monsterissa Showdown-taistelut käydään suurella, näennäisen tyhjällä kentällä jonne arvotaan pieniä maastoelementtejä ennen ottelua.
Saapuminen Kingdom Death -taisteluareenalle
Tämä teksti on jatkoa edelliselle osalle missä pieni, mutta sitäkin rutsaisempi joukkioni lähti jäljittämään Valkoista leijonaa ikuisen pimeyden savanneille. Eli nyt alkaa kampanjan ensimmäinen oikea Showdown. Mikäli juttusarja ei vielä ole tuttu, kannattaa aloittaa koko stoori ihan ensimmäisestä osasta, jossa tämä rapsakasti alkanut Kingdom Death -kampanja sekä toistaan typerämmin nimetyt hahmot valmisteltiin.
Ensimmäisessä osassa esitellään samalla myös pelin taistelumekaniikkoja. Kuten pelikin, etenen sääntöjen esittelyssä vain tarpeen mukaan kun uusia asioita tulee kohdalle.
Showdown
Kun metsästys- ja jäljitysvaihe on saatu viimein päätökseen ja kohde löydetty, on aika aloittaa tuon lankakeriä rakastavan katinretaleen kyykyttäminen. Mitä enemmän pystyy aiheuttamaan tarpeetonta kipua siinä samalla, sitä makiampi meno. Nyt retkueen ainoa tehtävä onkin pahoinpidellä tuo savannien kuningas siihen kuntoon, ettei tämä pysty enää häiritsemään raajojensa hidasta irti ruuvaamista. Tunnelma on korkealla. Hymyilyttää.
Ottelu alkoi jokseenkin nihkeissä tunnelmissa, sillä leijonalla on heti Ground Fighting -tunnelmat päällä. Nykyisillä ”aseilla” tämä on vähintäänkin hengenvaarallista.
Savanni meinaa nukahtaa
Satunnaiskohtaamisista johtuen leijona aloittaa oman osuutensa nyt tavallista kepeämmissä tunnelmissa. Se makoilee rauhallisesti paikallaan, ainoastaan hännänpää vispaa kevyesti kertoen eläimen varautuneisuudesta. Tämä elbailu on toki pelkkää silmänlumetta, kuten Kingdom Death -lautapelin henkeen kuuluu. Aina, kun asiat näyttävät olevan mukavasti, kannattaa valmistautua karvaisiin pettymyksiin. Siksi aina Gillette matkassa.
Kuoleman vyöhyke
Nyt jos yrittää hyökätä viereisestä ruudusta leijonaa kohti, joutuu aktivoimaan kädessään olevan aseen. Tämä yleensä melko vähäpätöinen toimenpide koituu tässä vaiheessa kohtaloksi hyvin helposti, sillä samalla tulee aktivoineeksi Ground Fighting -kortin Zone of Death -reaktion. Tämän myötä leijona saa iskeä vapaan iskusarjan hyökkääjää kohti ennen kuin asekäsi ehtii heilahtaa. Kun se nyt ei olisi jo riittävästi, niin lisätäänpä siihen vielä +2 Speed ja +1 Strength — eli jaossa on yhteensä neljällä nopalla iskuja jotka kukin telovat kahden pisteen edestä! Nice.
Mielikuvan iskusarjan todellisista riskeistä saanee siitä, että hahmoilla on tässä vaiheessa lannevaatteineen tasan 10 kestopistettä kehossaan.
Sitten, jos hahmo on vielä tajuissaan tämän myllytyksen jälkeen, voi yrittää lyödä. Hah!
Kingdom Death: Monsterin alkuvaiheessa ainoa ei-lähitaisteluase on samalla myös se ainoa lähitaisteluase. Tai siis oli, kunnes heitettiin mäjelle.
Ensimmäisen vuoron ratkaisut
Ainoa hyvä puoli Ground Fighting -tilassa on, että leijona ei hyökkää heti seikkailijoiden kimppuun. Mutta se tekee siitä kuitenkin hyvin vaarallisen vastuksen, joten Nuuskatuutti päättää heittää oman aseensa leijonaa kohti. Founding Stone tekee osuessaan automaattisesti kriittisen osuman.
Osumakortissa on tosin oltava kriittisen osuman mahdollisuus, muutoin kivenmurikka menee hukkaan. Perusvahinkoa sillä ei pysty heitettynä tekemään lainkaan. Kun Founding Stone on päätetty nakata kohti örvelöä, se poistetaan pelistä. On siis syytä olla tarkkana milloin sen näennäisen voimakasta ominaisuutta hyödyntää.
Nyt oli onnenkantamoinen lähellä. Kortista luetaan vain alempi osio, Critical Wound. Mikäli heittämäni noppa olisi vierähtänyt vielä kertaalleen lyhtykuvaketaholleen, olisi leijona kuollut kriittiseen osumaan välittömästi. Kuin hienoa! Mutta ei.
Välitön voitto — melkein
Nyt oli hyvä meining. Nuuskatuutti onnistui melkein surmaamaan tuon pimeyksien syövereistä nousseen kauhistuttavan karvaturrin heti ensimmäisellä siirrollaan. Mutta ei. Viereinen silmäluku nopassa (Lyhty 10) olisi kääntänyt asetelmat edukseni, mutta kahdeksikolla saatiin nirhaistua vain kestopiste ja Mood-kortti pois. Vaara on kuitenkin tältä erää ohi.
Nyytit kyytiin
Toisinaan kriittiset osumat irroittavat myös eläinperäisiä resursseja. Tällä kertaa heitetty kivenmurikka riipaisi irti savannien kuninkaan kalleimmat. En kyennyt pidättelemään innostustani. Hihkuin äänekkäästi, käsivarteni tekivät aaltoliikettä. Olin haltioissani.
Leijonan testiikkelit ovat tavallaan erikoisresurssi, sillä niistä saa tiristettyä nektarit erityistä Frenzy-drinkkiä varten. Tämä drinksu tekee hörppymiehestä jos toisestakin ihan eri ihmisen, antaen taisteluvoimaa ja -nopeutta, kuin kosanderi konsanaan. Mutta se sitten vasta kylässä, jos tästä selvitään sinne asti…
Kiven heitettyään Nuuskatuutti hipsii vikkelästi puskaan piiloon ja muut yrittävät nyt vuorostaan käydä lyömässä kissapetoa aliravituilla pulkannaruillaan. Yrityksensä herättävät lähinnä myötätuntoa.
”It’s a trap!”
Turpasauna
Lyöntivuorossa kolmantena oleva Liskokikkeli on niin haltioissaan matkaan tarttuneista nahkanyssäköistä, ettei huomaa leijonan jo vartoilevan hyökkäystänsä. Liskoheppulin hyvin osunutta lyöntiä seuraa ansakortti. Leijona tekeekin näin ollen vastaiskun jota ei pysty väistämään. Onneksi vahinko on hyvin vähäinen, eikä Kikulille käy pahasti. Ainoastaan hyökkäyksensä vesittyi.
Ansakortti sekoitetaan uudelleen osumakohtapakkaan odottamaan seuraavaa onnetonta. Jokaisella hirviöllä on omantyylisensä ansakortti, josta seuraa aina kamaluuksia yhdelle tai useammalle.
Nähtävästi leijona harmittelee yhä kadonneita kellejään, sillä se muuttuu hyvin verenhimoiseksi.
First blood
Uhh. Heti ensimmäinen tekoälykortti, jonka leijona aktivoi, on uusi Mood-kortti, Bloodthirsty. Tällä kertaa se innoittaa leijonan lisähyökkäyksiin joka kolmannen seikkailijoihin aiheuttamansa vahingon jälkeen. Toisin sanoen, mitä enemmän runtua jaetaan, sitä enemmän runtua jaetaan.
Nyt alkaa kieltämättä olemaan aika ahtaat paikat. Tämän suht inhan kortin lisäksi kun on tiedossa, että myös alussa voimassa ollut Ground Fighting on palautumassa käytäntöön jossain vaiheessa… Ja nämä fiiliskortit ovat siis voimassa koko ajan, ellei tapahtu jotakin mikä ne kulloinkin poistaisi.
Kortti käskee ottamaan uuden AI-kortin ja jatkamaan vuoroa sen kanssa. Siinä ei tapahdu onneksi enempää kauheuksia.
Kuten ei myöskään pelihahmojen vuorolla.
Komboa pukkaa. Hyvin vaarallista. Hui!
Monsteri inspiroituu
Asetelmat eivät ole paljoa kierroksessa vaihtuneet, mutta nyt asianlaitaan näyttää olevan muutosta tuloillaan. Leijonan hyökkäys teloo Sahtisutturan verrattain voimallisesti molemmilla iskuillaan, ja aktiivisena oleva Combo Claw -tekoälykortti kertoo leijonan ottavan tämän myötä uuden AI-kortin. Se tekee siis lisävuoron samaan hengenvetoon!
Bloodthirsty-kortille on tässä vaiheessa kertynyt jo 2/3 veritilkkaa, vaikka kortti on ollut vasta alle kierroksen aktiivisena…
Brutaalia kädenvääntöä
Asetelmat eivät ole tässä vaiheessa mitenkään herkulliset pelaajan kannalta. Yksi hahmoista on menettänyt aseensa ja leijona on aikeissa tehdä pian extrahyökkäyksiä, vaikka ihan tavallisetkin riittäisivät listimään koko retkueen. Silti on vaan painettava päälle, sillä poiskaan täältä ei pääse. Mielestäni kenttä olisi kyllä ihan riittävän kokoinen meille molemmille, mutta monsteri ei nähtävästi ole samaa mieltä…
Kingdom Deathin showdown-ottelut ovat aika pitkälti tupla-tai-kuitti-tyylisiä. Joko pistät all-in ihan jokaisella hetkellä, varusteita ja ihmisiä säästämättä, tai sitten kuolet surullisesti jonnekin pimeyden keskelle. Himmailuun ei ole varaa, joskin taktikointia ja järkeään on suotavaa käyttää mikäli mielii saavuttaa voittoisan kohtalon.
ACHTUNG! SPOILER!
Pelin edetessä on myös yksi tapa saada mahdollisuus paeta showdown-kentiltä kun uusia innovaatioita avautuu, mutta pakeneminenkaan ei — kuinkas muuten — ole ihan varman päälle onnistuva toimenpide. Voi käydä myös kehnot yrittäessä.
Epäonnistunut lyönti saa leijonan juoksemaan vimmalla eteenpäin. Mukaan tarttuvat niin risut, horatsut kuin männynkävytkin.
Kingdom Death lyö joka käänteessä
Jotta leijona saavuttaisi verenhimoisen mielentilansa mahdollisimman nopeasti, Nahka-aisa epäonnistuu lyönnissään. Tai osuu kyllä, mutta vahinkoa siitä ei seuraa.
Voimaton lyönti aktivoi osumakortin Failure-reaktion, joka tässä tapauksessa laittaa leijonan kirmaamaan eteenpäin raahaten kaikki tielleen sattuvat uunot mukanaan. Ja tietysti siellä oli joku taas kikkailemassa. Näin tuo karvainen hirvitys saa kolmannen vahingon aikaan ja merkinnän Bloodthirsty-kortille, ollen näin valmis rehaamaan tuplat tulevalla kierroksellaan.
”Jännittävää.”
— Jean-Claude Van Damme
Kun kehon osan suojat ja kestopisteet on kulutettu, on aika heittää pysyviä vammoja. Siihen voi kuolla.
Showdown kiitää etelään
Valkoinen leijona rehaa verenmaku suussaan ja on aikeissa pistää koko nörttiköörin nippuun. Se kokee selvästikin miehistä epävarmuutta testosteronia tihkuvan Nahka-aisan ollessa lähistöllä. Ehkäpä juuri tästä syystä leijona valitsee kohteekseen tuon öljytyn, ronskeja puhuvan alfauroon.
Heti vuoronsa alkuun leijona lasauttaa Bloodthirstyn inspiroiman ylimääräisen hyökkäyksensä tuota tummaa lihapäätä kohti, kumoten tämän voimallaan. Sitä seuraa normaalin AI-kortin Grasp-hyökkäys, joka kohdistuu lähimpään maassa makaavaan uhriin — joka nyt sattuukin juuri sopivasti retkottamaan siinä nenän alla. Nahka-aisaa remmotaan niin että uhkaa nuppi turvota.
Toistuvat iskut rintaan vievät tummahipiän niin sanotusti ”taulukolle”, eli on heitettävä kympin arpaa ja katsottava miten käy. Nämä vammat ovat useimmiten pysyviä, eikä niistä parane.
Kingdom Deathissa se mikä ei tapa, ei myöskään vahvista.
No, eipä tarvitse Nahkiksen näillä päätään vaivata, sillä hän kokee välittömän kuoleman rintalastansa ruksahtaessa napsahtaen. Huomatkaamme, ettei juuri ollut apua siitä firman ainoasta nahkalakista näissä karkeloissa…
White Lion, kaikkien kuolemanjanoisten sankari.
”One down, three to go”
Kun tuo kauttaaltaan öljytty, punaista lihaa syövä heteromies viimein löysi kohtalonsa leijonan ureantuoksuisissa tassuissa, kokevat muut ryhmän jäsenet hetkellisesti kollektiivisen järkytyksen tunteen. He ovat kokeneet ensimmäisen takaiskun. Mistään ei meinaa tulla mitään, kukaan ei osu. Harmittaa.
Ja sitten onkin taas leijonan vuoro. Nyt kohteeksi valikoituu Nuuskatuutti, joka piilotti velton tuplapussin ainoaan taskuunsa. Ja nyvä niin, sillä ämmänretaletta riepotellaan nyt ihan todella, eikä hänen ennen ahh, niin neitseellisessä kehossaan ole enää pintaa jota leijonauros ei olisi känsäisillä kourillaan häpäissyt. Yllä olevassa kuvassa näkyy mustatut vahinkoruudut eri ruumiinosissa. Kuten yllä mainittiin, mikäli tällaiseen kohtaan tulee enää yhtäkään pistettä lisävahinkoa, joutuu heittämään sen ruumiinosan kriittisten osumien taulukosta. Eli aika ohkaisilla elämänlangoilla mennään nyt.
Mainos: Hobo’s Deluxe Character Sheets™ for Kingdom Death: Monster
Kuoleminen lopettaa tuskat
Nuuskatuutille on tässä taistelussa jaettu enemmän kuin riittävästi. Hetkeä aiemmin naisen jalka katkesi sääriluun napsahtaessa lailla suolatikun. Heti perään selkäranka murtui kivikkoiseen maahan mätkähtäessä.
Kivuistansa viis, mutta murtunut selkä vaikeuttaa sekä kulkemista (-2 Movement) että taistelua. Yhtäkään kelpo asetta ei pysty enää siinä kunnossa aktivoimaan. Näiden rinnalla parit kriittisten osumien tarjoilemat verta vuotavat haavat ja pökertymiset iskujen voimasta tuntuvat melko kevyiltä vastoinkäymisiltä naikkosen lyhyessä elämänkaaressa.
Nuuskatuutin kuollessa kauniin päänsä irvokkaaseen, paukkumaissimaiseen onttoon poksahdukseen, olo on tavallaan helpottunut. Se kaikki on nyt ohi. Brunetesta tuli punapää.
Valkoinen leijona on kärsinyt jo melko mukavasti vahinkoa, mutta harmaiden osumakohtakorttien pinkka kertoo ansakortin hiipivän koko ajan lähemmäksi…
Leijonan likimain luetut päivät
Kingdom Death: Monsterissa on hienosti toteutettu hirviöiden tekoäly. Mitä pidemmälle showdown etenee, sitä paremmin pystyt arvioimaan mitä tekoälypakassa on jäljellä, ja kenties vastaamaan näihin tiedossa oleviin toimintatapoihin.
Yllä olevassa kuvassa on vielä pari mustaa AI-korttia, joita en ole nähnyt. Tuntemattomien korttien vieressä on discard-pakka, johon jäävät näkyviin kaikki toteutuneet tempaukset. Tiedän siis suunnilleen, mitä loppuottelussa on odotettavissa. Kun kaikki kortit on käytetty tai poistettu vammoina, käytetyistä korteista sekoitetaan uusi tekoälypakka ja monsteri aloittaa ”freesillä” pakalla. Temput ovat samat, mutta todennäköisesti eri järjestyksessä.
Mikäli kortit ketjuttavat toisiaan sopivasti, voidaan todeta monsterin muuttuvan eri otukseksi jopa yhden ja saman ottelun sisällä! En ole vieläkään nähnyt kahta samanlaista perusleijonaa lukemattomien taisteluiden aikana. Jopa tämä onnettomin luontokappale pysyy jännittävänä vuosia, vaikka tunnen sen temput läpikotaisin.
Tekoälykorttien käyttö kestopisteinä on aivan loistava mekaniikka myös siksi, että monsterit tavallaan taantuvat, kun niiden keskittyminen herpaantuu vammautumisen myötä. Eipä siinä kovin kaksisia strategioita enää rakenneta kun on takajalasta jänteet poikki ja kusipäät tanssivat ilkkuen ympärillään.
Varpaisillaan loppuun asti
Samalla kun örvelöistä tulee ennalta-arvattavampia, niistä tulee toisinaan myös pirusti vaikeampia, mikäli sopivat kortit jäävät jäljelle. Moni showdown on päättynyt siihen, että monsteri tappaakin kokonaisen varustetun retkueen vielä viimeisillä kahdella kortillaan. Tämä pitää pelaajat varpaillaan viimeiseen hengenvetoon asti. Tässä pelissä jokaiseen vastukseen tulisi suhtautua pelonsekaisella kunnioituksella.
”Hänellä oli se tulossa.”
”I’ve had it with these motherfuckin’ pussies on these motherfuckin’ plains!”
Kahden kylänmiehensä menetyksestä suivaantuneena Sahtisuttura päättää selkiyttää sakeat ajatuksensa ja tuutata menemään minkä vain makkaranvatkaajan turpeista kätösistään irti saa.
Tämän ennen ei-niin-kauniin kiljuntissuttelijan samea katse ei kuitenkaan havaitse leijonan osaavan jälleen odottaa tätä tulevaksi. Ansakortti laukeaa välittömästi kun Sahtisuttura saa iskusarjansa osumaan.
Leijonan vastaisku osuu, riipaisten pubiruusultamme pään harteilta. Pimeyden verhotessa ympäröivän maiseman Liskokikkelin vetiset mollosilmät toteavat ystävättärensä siirtyneen juuri tuonpuoleiseen. ”Eipä tule pääjohtajaa hänestä enää”, toteaa kainalopierutason heitolleen kuivakasti naurahtava kalpea mies. Mies puree kyynelsilmin hammasta seuratessaan ystävänsä elottoman torson kaatumista polvilleen, siitä verta kaula-aukostaan tursottaen maahan. Maaperään upotetut kiviset kasvot jakavat elottoman huomionsa veriselle hurmokselle.
Laiha mies on nyt yksin.
Kingdom Death: Monster herättää usein filosofisia kysymyksiä, kuten ”miten viturallaan asiat voivat olla, etteivätkö ne voisi mennä vähän vielä viturallemmiksi?”
Tämä peli on rigattu
Kuinka ironista, että juurikin se typerimmän nimen omaava kuikelo jää viimeisenä henkiin koko sakista. Sanovat, ettei nimi miestä pahenna. En ole samaa mieltä. Olisi saanut kuolla ensimmäisenä, jotta oltaisiin saatu joku fiksumpi kaveri tilallensa. En koskaan pitänyt hänestä. Ja koko homma lepää nyt hänen lapsenomaisilla harteillaan. Perkele.
Noh, miehen on tehtävä mitä on tehtävä. Tilanne on nyt se, että vain toinen heistä kävelee ulos tältä areenalta. Tosin leijonalla on vielä useampikin tekoälykortti ohjastamassa, eikä helpotusta näy.
Jotta Kingdom Death saa vitutuksen maksimoitua, ”se” tekee välillä jäyniä, kuten nyt. Ensinnäkin, leijonalla onkin yllättäen jo kaksi (2!) Mood-korttia voimassa. Ensimmäinen on Ground Fighting, joka alussa saatiin pois. Toinen aktiivinen kortti on Bloodthirsty, joka antaa tosiaan lisähyökkäyksiä.
Ainoa tapa, jolla Liskokikkeli ei kuole heti, on heittää leijonaa ainoalla Founding Stone -kivellään kauempaa.
Tai, no.
Peli päätti toisin. Sen viimeisenkin ojenkorteni Kingdom Death ottaa pois sillä, että osumakohtapinkan ensimmäinen kortti on Trap!, josta ei hyvä heilu. (Tällä kertaa näitä #%&$ träppejä on tullut kyllä jo sen verran monta, että epäilen koko hommaa universumitason sopupeliksi, toim.huom.)
”Still alive, nigga!”
Ennen kymmenettä pelikierrosta Kikulipoika oli kärsinyt jo useammankin kriittisen osuman, kuten aivotärähdyksen, kolme vakavaa haavaa sekä romahtaneen keuhkon. Hengittäminen kävi raskaaksi ukkelin yrittäessä viimeisen kerran tehdä pahaa tuolle ärsyttävän omahyväiselle luontokappaleelle.
Showdown on… ohi
Sen jälkeen kun leijona latasi viimeistä metsästäjäänsä vastapalloon ansakortin innoittamana, alkoi homma olemaan jo aikalailla taputeltu tältä erää. Vaikkakin yhä hengissä, Liskokikkelillä ei ollut nyt enää mitään asetta, millä vahingoittaa leijonaa. Kissapeto se vain löhöili mahansa vieressä makoisasti kehräten.
Miehen yrittäessään epätoivoisesti käydä viimeisen kerran örvelön ylle, peto hyökkäsi ensin. Ja isosti.
Showdown päättyi lopulta siihen, että Liskokikkeli menehtyi väkivaltaisesti, aivan ruhjottuna. Vekkulia tässä oli kuitenkin se, ettei hänelle koskaan tullut taulukosta varsinaista kuolemistulosta. Ei miestä tappanut se, että katkesi kylkiluu keuhkoja puhkomaan, eikä edes murtunut häntäluu. Hänet tappoi lopulta valtimohaava, joka pulppusi verta vauhdilla (+2 Bleed). Viiden pisteen verenvuoto tappaa, ja siihen tämäkin ottelu viimein päättyi.
Leijona imeskelee ryhmyiset tassunsa puhtaaksi ja ryhtyy leikkimään irtopäillä.
Pelin sääntökirjassa kuvataan kauniin graafisesti erilaisia arkipäiväisiä tapahtumia, kuten se, miten hartaudella kannibaalikylä vastaanottaa edesmenneet ystävänsä.
Perus mies, perus analyysit
Okei, no nyt kävi tällä kertaa vähän kehnommin. Ensimmäisen osan lukeneet saattoivat ajatella pelin olevan mukavaa ajanvietettä. Ei se aina ole, sillä tämä lopputulos on todennäköisempi mitä pidemmälle kampanja etenee. Ottaen huomioon, että ykköstason White Lion on pelin helpoin vastus, tämä oli vähän ehkä jopa jossain määrin noloa.
Tavallista on, että yksi tai kaksi hahmoa kuolee väistämättä jokaisessa ottelussa. Tätä yritetään alati kompensoida kokemuksella ja varusteilla.
Tässä vaiheessa peliä häviö ei vielä harmita kuin menetettyjen resurssien puolesta, sillä kyseiset seikkailijat olivat uusia naamoja. Heillä ei ollut kokemusta elämästä, olihan tämä vasta kampanjan ensimmäinen oikea taistelu. Mutta sitten, kun sama mies tahi nainen on jyystänyt tusinan verran taisteluita onnekkaasti ja kehittynyt, on äkilliset random-kuolemat toisinaan todella musertavia.
Kingdom Deathissa ei pidä luoda mitään siteitä hahmoihin, tämä ei ole roolipeli. Siltikään siltä ei voi välttyä, että alkaa pitämään jostakin tyypistä tavattoman paljon. Peli synnyttää lukemattomia tarinoita, jotka kulkevat hahmojen mukana. Sitä musertavampi isku on, kun pahoista tilanteista selvinnyt hahmo heittää lusikan nurkkaan syötyään jonkun kusisen torakan.
Sexual Ben oli ronski tummaverikkö, joka nimeänsä kunnioittaen löi useammin kuin kukaan muu monstereita kiville, saaden välillä nyssäkkää matkaevääksikin. Siinä oli mies paikallaan. Vaan kuolo se korjasi hänetkin lopulta, eikä miehestä jäänyt kuin nimi ja maine jäljelle…
Kun kylän ensimmäinen hahmo kuolee, tulee pelaajien valita, miten he jatkossa käsittelevät kuolemista teologiselta kantilta. Voi valita joko kannibalismin tai hautaamisen.
Tärkeintä ei ole voitto, vaan jatkuvuus
Toisin kuin monissa peleissä on totuttu, hahmojen kuolemalla ei ole kovinkaan suurta painoarvoa Kingdom Deathissa. Jo alkuperäinen mainosslogankin sen sanoi: Countless Ways To Die. Se on asia, joka täytyy sisäistää pelin hankkiessaan. Kuten todettua, tämä peli erottaa miehet miesvauvoista.
Mikäli rakastut jokaiseen hahmoon, peli tulee olemaan erittäin raskas. Osa heistä napsahtaa hengiltä jo ennen kuin olet ehtinyt nimeänsä hahmolomakkeeseen kirjoittaa.
Aikanaan ensimmäisillä pelikerroilla kesti pitkään sisäistää, että ne itse nimetyt kyläläiset eivät itse asiassa ole laisinkaan tärkeitä pelin kannalta. Kylän asukkaat ovat pääasiassa vain kylän kestopisteitä, ja se itse kylä on se ”päähahmo” jota kehitetään ja pidetään hengissä. Vain kollektiivisella kyläyhteisöllä on todellista merkitystä.
Tämänkin blogijutun tapauksessa nämä neljä sankaria muistetaan luultavasti kymmenisen minuuttia, kunnes ollaan jo kehittämässä jotakin uutta kuplettia vastassa olevien monstereiden päänmenoksi. Kylä jatkaa tarinaansa tulevien sukupolvien kanssa, kunnes jäljellä ei ole enää yhtäkään hahmoa. Nimittäin jopa yhdellä eloonjääneellä kannattaa huumormielellä kokeilla jatkamista. Saattaa yllättyä.
Loppu(ko?)
Totesin, että tällä hetkellä on sen verran hektistä muiden proggisten parissa, etten taida ehtiä kirjoittamaan kunnollista stooria tämän jatkoksi vähään aikaan. Lienee siis parempi, etten luo odotuksia tämän enempää, vaan päätän tarinan suosiolla tähän. Johan näissä on taidettu kirjoittaa pelistä pidemmin kuin maailmalla blogeissa ikinä. Ja siltikin vain pintaa raapaisten.
Kampanjan vähän edetessä taisteluissa alkaa olemaan puolentusinaa asiaa, jotka syventävät niitä entisestään. Ne ovat täynnä mekaniikkoja, jotka yksinkertaisemmissa pelitaloissa kelpaisivat omiksi peleikseen.
Suosittuihin Monolithin tai Cool Mini Or Notin peleihin jos vertaa, pelkästään yhdellä taistelukierroksella hyödynnetään enemmän sääntöjä, yksityiskohtia ja valintoja kuin yhdessäkään heidän peleistään koskaan. Nyt sivuutin taistelemisen monimuotoisuuden, koska alkupelin taistelut ovat hyvin simppeleitä. Varusteiden kertyessä aukeaa ihan eri showdown-kokemukset mitä juttusarjassani on nähty. Ottelut myös pitenevät, ja keskivaiheilla kampanjaa voi varata jo useita tunteja kovemman hirviön nujertamiseksi.
Toivon, että näistä kolmesta osasta pystyy rakentamaan jonkinlaista mielikuvaa siitä, mitä peli saattaisi olla. Ja kun se mielikuva kerrotaan sitten vielä sadalla, aletaan olemaan lähellä todellisuutta. Tarinoita syntyy rajattomasti, ja käsittämättömiä yhteensattumuksia sitäkin enemmän. Jokaisella pelaajalla on eri kokemukset jaettavanaan.
Vaikka tämän kampanjan tarina ei jatkuisikaan blogijuttujen muodossa, tulen luultavasti vielä joskus kirjoittamaan pelistä lisää, sillä monta mielenkiintoista osa-aluetta jäi vielä koluamatta.
En silti sulje pois mahdollisuutta, etteikö tämäkin tarina jatkuisi, mikäli lukijoita vielä kiinnostaa. Kampanjani on tosin edennyt viime aikoina jo sinne mid-gameen, jossa ei enää rupuleijonia vastaan jyystetä. Jokainen pelikierroskin vie jo ihan eri tavalla aikaa perus-leijonaan verraten.
Peruspaketissa riittää pelattavaa enemmän kuin tarpeeksi. Ja jos ei, on vielä 11 suurta lisäosaa jotka syventävät pelikokemusta entisestään. Massia kannattaa tosin varata. (Kuva: Kingdom Death)
Pieniä paljastuksia kampanjani tulevaisuudesta
Sen verran voin paljastaa, että olen pärjännyt tässä kyseisessä kampanjassa suorastaan ilmiömäisen hyvin, ja vanhimmat seikkailijat uhkaavat kuolla pian jo vanhuuteen vammojen sijasta! Erittäinkin epätavallista, siis. Myös varusterintamalla on ollut onnenkantamoista matkassa ja kyydissä kulkeekin toistaan kovempaa värmettä kakkostason örvelöiden listimiseksi — jo herran vuonna LY4…
Tämä siksi, että sankarini perustivat erinäisten sattumusten kautta uuden kylän, aloittaen huippukuntoisina ja hyvissä varusteissaan uudestaan alusta kehittämään entistä parempaa roipetta. Kyseessä onkin suorastaan historiallinen kampanja, sillä tähän mennessä kertyneistä liki 600 pelitunnista ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että saattaisin päästä ihan sinne maaliinkin asti, koska resursseja jaetaan kauhalla ja jengi säilyy jopa hengissä kehittyäkseen mestareiksi.
Mutta saapa nähdä. Monta monttua on vielä matkassa, jotka saattavat kaataa korttitaloni hetkenä minä hyvänsä. Ei siis nuoleskella vielä. Mutta pelaaminen on ollut kerrankin erihauskaa, sen voin kertoa! Hyvin epätavallista Kingdom Death: Monsterille.
Kiitos, että olet jaksanut lukea tähän mennessä (eep)pisintä juttusarjaani. Toivottavasti viihdyit. Arvostan suuresti jos ehdit kommentoimaan alle, mikäli juttuni ovat herättäneet jonkinsuuntaisia tuntemuksia.