Olli, tekijä sivustolla Lautapelihelvetti - Sivu 5 6:stä

All posts by Olli

Conflict of Heroes: Awakening the Bear! — Iskee kuin miljoona volttia

Conflict of Heroes: Awakening The Bear!

Conflict of Heroes: Awakening The Bear!

”Toinen maailmansota. Toinen maailmansota ei koskaan muutu.”

Conflict of Heroes tarttuu ei-niin-tuoreeseen aiheeseen, mutta tekee siitä omanlaisensa. Toinen maailmansota on koluttu puuduttavan tarkkaan läpi eri muodoissaan, ja toistaan vaikeaselkoisempia lautapelejäkin aiheesta on ilmestynyt jo 1960-luvulta lähtien. Mutta Uwe Eickert ymmärsi heittää taulukkodatat jorpakkoon ja tehdä pelistään, noh, kiinnostavan.

Ei sen puoleen, että kovin tuoreesti minäkään liikkeellä olisin. Pelihän on jo vanha tapaus, ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 2008. Ja onpa se voittanut sittemmin kait jotain palkintojakin. Ja vissiin joku PC-versiokin nimellään väkerretty. Pffft.

Tämä uudempi, kuvissa näkyvä kakkospainos tekee pelistä sellaisen, että minäkin kiinnostuin ensinäkemältä. Pitkälti jo se, että pystyy katsomaan pelilautaa kuolematta sisäisesti vähän kerrallaan, antaa sille mahdollisuuden päästä pelihyllyyni. Ykkösversiossa kun oli kauniisti sanottuna kohtuullisen rujoa maastokuvitusta — joka häviää jopa niille isoisänaikaisille pelkistetyille sotapeleille.

Lue kokonaan

DIY: Kingdom Death Expansions Book — Lisäosat kirjaksi

Teetin Kingdom Death -pelin liki tusinasta lisäosavihkosesta oman kirjan, jossa myös kätevä kierrenidonta.

Teetin Kingdom Death -pelin liki tusinasta lisäosavihkosesta oman kirjan, jossa myös kätevä kierrenidonta.

Aina löytyy jotakin modattavaa

Sen verran on taas kiirettä pitänyt viime viikkoina, etten ole juuri ehtinyt mitään pelailemaan, saati kirjoittamaan. Yhden kuukausia hiotun peliprojektini sain kuitenkin valmiiksi.

Lue kokonaan

The Bloody Inn — Makaaberi majatalo

The Bloody Inn

The Bloody Inn

Murha mielessä

Vuosi 1831 oli astetta synkempi myrskyisine öineen Ranskanmaalla. Tuolloin satunnainen matkaaja saattoi tietämättään jäädä heräämättä aamulla. Etenkin, jos sattui olemaan massimiehiä. Nimittäin eräs hämärä aviopari, Pierre ja Marie Martin kehittelivät tuolloin palkollisensa Jean Rochetten avustuksella salamyhkäisen mestarijuonen, visionaan äkkirikastuminen. Oh my!

Lue kokonaan